TALOUSPÄÄLLIKKÖ/KIRJANPITÄJÄ

Maataloustuottajain Tilitoimisto, Koko Suomi

Julkaistu 6.8.2024
Haku sulkeutuu pian
Haku päättyy 24.8.2024

TALOUSPÄÄLLIKKÖ/ASIAKASVASTUULLINEN KIRJANPITÄJÄ

Taustaa

MTK-Himangan omistama Maataloustuottajain Tilitoimisto etsii toiminnalleen pyörittäjää nykyisen siirtyessä pikkuhiljaa ensi vuoden puolella kohti uusia tuulia. Asiakaskunta on suurimmalta osalta maatalousyrittäjiä, mutta mukaan mahtuu myös muutama yhdistys ja osakeyhtiö. Asiakkaiden koko vaihtelee pienistä toimijoista suurempiin yrityksiin.

Tilitoimisto on mielenkiintoisessa vaiheessa, jossa uudella työntekijällä on mahdollisuus päästä konkreettisesti vaikuttamaan siihen, millaiseksi oma tekeminen jatkossa muodostuu. Olemme avoimia erilaisille taustoille: voit olla kokenut ammattilainen tai valmis oppimaan uutta.

Mistä kyse?

Työarki koostuu normaaleista taloushallinnon tehtävistä, kuten kirjanpidosta, laskutuksesta, palkanlaskennasta ja tilinpäätöksistä. Käytössä on maatalouteen erikoistunut Suonentieto-järjestelmä. Osa asiakkaista toimittaa vielä kuittinsa paperiversioina. Hienoa olisikin, jos sinulta löytyy valmiutta kehittää toimintaa ja tukea asiakkaita siirtymässä sähköiseen kirjanpitoon.

Työ perustuu selkeään vuosikelloon, ja ennakoitavissa oleva työkierto mahdollistaa oman työn suunnittelun. Vaikka työ voi ajoittain olla stressaavaa, erityisesti helmikuussa, sen jälkeen helpottaa. Tässä tehtävässä tarvitaan yrittäjämäistä ja itsenäistä otetta. Vastaat omasta työstäsi - olethan ainakin toistaiseksi työyhteisön ainoa jäsen. Erakkona töitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, sillä arkeasi piristävät asiakaskohtaamiset ovat olennainen osa työtäsi.

Sinulla on myös mahdollisuus kehittää osaamistasi ja laajentaa työnkuvaasi maatalouden talouspuolen laajempaan neuvontaan. Tälle voit luoda hyvät edellytykset hakeutumalla Ruokaviraston kautta maatalouden NEUVO-konsultiksi.

Mitä toivomme?

Lähtökohtaisesti tehtävään haetaan vakituista ja kokoaikaista henkilöä. Jos elämäntilanteeseesi kuitenkin sopisi paremmin osa-aikaisuus, olemme valmiit keskustelemaan aiheesta. Toiveena on, että aloittaisit työt lokakuussa, jotta aikaa perehdyttämiselle jäisi ennen kiireisempää tilinpäätöskautta. Ensimmäistä tilinpäätöskautta ei tarvitse hoitaa yksin. Nykyinen työntekijä antaa tukensa tilinpäätöskauden yli ollen apuna vuoden kiireisimpänä aikana.

Mitä tarjoamme?

Tässä tehtävässä sinulle tarjoutuu mahdollisuus päästä todella vaikuttamaan siihen, miten oma työsi tulee muotoutumaan. Saat vapauden kehittää toimintaa alueella, josta löytyy paljon mahdollisuuksia. Vaikka alkuun toimitkin itsenäisesti, on tavoitteena toiminnan kasvattaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla on mahdollisuus päästä rekrytoimaan itsellesi työkaveria.

Palkka muotoutuu osaamisesi mukaan ja oikeanlaisesta osaamisesta ollaan valmiita myös maksamaan.

Toimistomme sijaitsee Himangalla, jossa nykyinen kirjanpitäjä on työskennellyt. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus kehittää etätyöskentelytapoja, jos tämä sopii paremmin sinulle.

Jos uskot, että tässä voisi olla sinun seuraava tehtäväsi, laita hakemus tulemaan alla olevan linkin kautta 25.8.2024 mennessä. Mikäli sinulla herää kysymyksiä, voit olla yhteydessä Henna Vuotilaan sähköpostitse henna.vuotila@kotinet.com tai soittamalla 044 537 4487.